Terveisiä taas täältä tunnilta. Aiheenamme tänäänkin kymmensormijärjestelmä. Elämäni ei juuri nyt erityisemmin hymyile. Se koostuu aivot sulattavan tylsästä opiskelusta, vaikeista ihmissuhteista ja muodin(historian) tutkimisesta. Tosin yritän pelastaa itseäni tylsyyskuolemalta menemällä avoimen yliopiston englanninkurssille ja hankkimalla itselleni kuntosalijäsenyyden vuodeksi. (Kiitos äiti sponssauksesta...)
Mitä ihmissuhteisiin tulee... niin, en todella tiedä. Miksi täytyy kaiken aina olla niin vaikeaa? Mitä hyvä kommunikaatio tarkoittaa? Mikä kaikki saa mennä pieleen ennen kuin on aika luovuttaa? Olen kohta 20, en haluaisi olla loppuiäkseni tuomittu epäonnistumaan ihmisteni kanssa. Mitä minä teen väärin?! Olen kouluttanut kanejani luottaen ikiaikaiseen positiiviseen, palkitsemiseen perustuvaan menetelmään; Ronjaan se toimii hyvin, se tulee jo mielellään syliin. Osku taas vaatii kärsivällisyyttä, puoli kroppaa sylissä on jo paljon.
Kaneille positiivisuus siis toimii, jos vain kärsivällisyyttä riittää, ja miksei riittäisi kun kyseessä on suloinen pieni pörrökasa? Mutta kun kyse on ihmisistä, on hyvin vaikea olla sortumatta negatiivisiin "koulutrusmetodeihin". Kani ja ihminen ymmärtävät molemmat raivoisan huudon merkityksen, mutta ainakin minulle on aina teroitettu, että eläimen ja ihmisen suhde menee huutamisesta pilalle, koska eläin ei osaa huutaa takaisin... No, olen oppinut salaisuuden: ihmistenkin välinen suhde menee pilalle huutamisesta. Mutta suuri kysymys onkin sitten, miten voi kouluttaa itseään ja saada opin vielä juurtumaan selkäytimeen asti? Miten oppia pitämään turpansa kiinni... ja avaamaan se oikeissa tilanteissa, rakentavasti? Pitääkö itseään kouluttaa positiivisuuden kautta, vai onko ruoskiminen sallittua? Kumpi toimii? Mitkä virheet ovat ruoskimisen arvoisia?
Tällaisia minä mietin tänään. Ruth Smythers ei anna ohjeita tällaisiin ongelmiin, hänen näkökantansa on huomattavasti käytännöllisempi, näin hän jatkaa:
Toisaalta morsiamen terrorin ei tarvitse olla äärimmäistä. Vaikka seksi on parhaimmillaan vastenmielistä ja pahimmillaan melkoisen kivuliasta... sitä täytyy sietää, ja naiset ovat sietäneetkin aikojen alusta asti, ja vaivan palkkana on yksiavioinen koti sekä siitä syntyneet lapset.
Muistakaa siis, naiset, seksin palkinnot ovat hyvät, vaikka se kamalaa onkin ;)
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti